Australia ToursAktiv-Resor

Guatemala

Kahden meren Guatemalalle kuuluu pieni kaistale Karibian merta ja pitempi osa Tyynenmeren rannikkoa. Maan keskiosan poikki kulkee kaksi vuoristoa ja Guatemalassa on kymmeniä tulivuoria. Vihreässä ja mahtavien maisemien maassa on hienoja sademetsiä, mäntymetsiä, syviä laaksoja ja paljon hauskoja eläimiä nokkakarhusta mölyapinaan. Myös linnusto on runsas kuten koko Väli-Amerikassa. Guatemala oli 300–900-luvuilla vaikuttaneen mayakulttuurin keskeisiä alueita. Miradorin laaksossa on jäänteitä noin 200 asutuskeskuksesta, näistä jopa 26 oli suurehkoja kaupunkeja.

Unescon maailmanperintöluettelossa on kolme kohdetta Guatemalasta: siirtomaa-ajan arkkitehtuuria edustava Antigua Guatemala sijaitsee 45 km päässä pääkaupungista. Täällä voi aistia viime vuosisadan tunnelmaa. Näet siirtomaa-aikaisia kirkkoja, vanhoja luostareita, kauniita aukioita. Tänne ei saa rakentaa moderneja rakennuksia, vaan alkuperäinen ilme täytyy säilyttää. Romanttinen ja maalauksellinen Antigua on taiteilijoiden suosiossa.
Maan toinen perintökohde on Quiriguan arkeologinen alue lähellä Hondurasin rajaa Motaguan laaksossa. Täällä kukoisti korkeakulttuuri kolmen vuosisadan ajan ja viimeisiä monumentteja pystytettiin 800-luvun lopulla.
Kolmas perintökohde on kaunis Tikalin kansallispuisto El Peténin sademetsäalueella ja se on puoliksi kulttuuri- puoliksi luontokohde. Tikal oli aikoinaan mayojen tärkein seremoniakeskus. Tikal löydettiin 1848, mutta se on ollut avoinna vierailijoille vasta parinkymmenen vuoden ajan.

Henkeäsalpaavan kauniita maisemia tarjoaa Atitlán-järvi 2100 metrin korkeudessa ja noin 140 km päässä pääkaupungista. Järveä ympäröi kolme vihreää ja kauniin punertavaa tulivuorta. Vaikuttavan luonnon ohella myös 12 pientä intiaanikylää ovat tutustumisen arvoisia.

FAKTAT:

Pinta-ala: 109 027 km²
Asukasluku: n. 14 647 083 miljoonaa
Pääkaupunki: Guatemala City
Kieli: espanja ja useita mayakieliä
Valuutta: quetzal (GTQ), ota matkalle mukaan US dollareita, joita voit vaihtaa paikan päällä paikalliseksi valuutaksi.
Ilmasto: Maan keskiosan poikki kulkee kaksi vuoristoa: Altos Cuchumatanes sekä Sierra Madre johon kuuluu 33 tulivuorta. Ilmasto on enimmäkseen trooppista, sadekausineen. Vuorilla on viileämpää ja kosteampaa. Puolitoista kilometriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevan pääkaupungin kuumin kuukausi on toukokuu (vuorokauden keskilämpötila 16–29 ºC) ja kylmin tammikuu (12–23 ºC).
Viisumi: Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia alle 90 päivän matkalle. Passin tulee olla voimassa 6 kuukautta maahan saapumisesta.
Aika: - 9 h
Sähkö: 115 V/125 V.
Kansainvälinen suuntanumero: + 502
Liikenne: Liikenneturvallisuus on heikohko varsinkin maanteillä. Tiet ovat suhteellisen huonossa kunnossa pääteitä lukuun ottamatta. Sadekauden aikana teiden kunto heikkenee huomattavasti. Yöllä ajamista kannattaa välttää. Ajaessa on syytä pitää ovet lukossa ja ikkunat suljettuina. Busseja ja henkilöautoja ryöstetään liikennöidyillä pääväylillä myös keskellä päivää.
Juomaraha: tapana on jättää juomarahaa 10 % laskun loppusummasta.

Kohteet / Väli-Amerikka

Hotellit / Guatemala

Kohteet / Väli-Amerikka

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy