Australia Tours Aktiv-Resor
  • Cornichen rantabulevardi
  • Moskeija, Qatar
  • Souq Waqif
  • The Pearl
  • Doha, Qatar

Qatar

Qatarin sulttaanikunnan pääkaupunki Doha tarjoaa kaikkea sitä, mitä Arabian niemimaasta voi kuvitella. Niemimaa on noin 160 kilometriä pitkä ja 80 kilometriä leveä. Maa koostuu pääasiassa matalasta hiekkatasangosta ja valkoisia hiekkadyynejä jatkuu silmän kantamattomiin. Qatar on noussut matkailijoiden tietoisuuteen vasta hiljattain. Dohan historia alkaa noin 1700-luvulta, kun paimentolaiset alkoivat asuttaa maata ja ennen öljyn löytymistä Doha oli kalastuskylä ja helmenkalastuksen kaupan keskus. Maa koki äkkirikastumisen öljyllä ja alkoi parantaa infrastruktuuriaan 1950-luvulla ja nykyään se on maailman rikkaimpia valtioita. Korkeatasoiset hotellit ja ravintolat tarjoavat parasta antiaan.

Doha sijaitsee Persianlahden rannalla ja rantaviiva jatkuu 30 kilometriä. Kaupungin siluetti muodostuu korkeista pilvenpiirtäjistä, mutta aitous ja sympaattisuus eivät ole rikastumisen myötä kadonneet. Doha on edelleen pienen mittakaavan maa verrattuna muihin rikastuneisiin emiraattimaihin. Qatarin väestöstä vain noin 10 % on syntyperäistä väestöä ja loput koostuu siirtotyöläisistä. Maan vieraanvaraisuuden ja aidon Arabian tunnelman voi kokea Souq Waqif eli "standing market" markkina-alueella, jossa mausteet tuoksuvat ja kojuista löytyy perinteisiä käsitöitä. 

Doha on paratiisi niin ostoksille kuin auringonpalvonnallekin, vuodessa on vain noin 9 sadepäivää! Ostoksille kannattaa varata aikaa, sillä ostoskeskukset Dohassa ovat kooltaan jopa 500 000 neliömetriä pakattuna täyteen elämyksiä. Ostoskeskuksessa voi luistella, nauttia live-esityksistä tai hypätä gondolin kyytiin ostoskeskukseen rakennetussa joessa.

Qatarin kuuluisat islamilaiset moskeijat ja kaupungin monet museot tarjoavat runsaasti nähtävää, Doha on jatkuvasti kasvava sekoitus uutta ja vanhaa. Museoista vierailemisen arvoisia ovat erityisesti National Museum of Qatar ja Museum of Islamic Art.

National Museum of Qatar kertoo Qatarin uniikin tarinan alkuajoista tähän päivään ja kohti tulevaa. Museo on suunniteltu mukaansatempaavaksi kokemukseksi kaikille aisteille, vierailijat kohtaavat rikastuttavan ympäristön tutkittavaksi. Museo on rakennettu kolmessa "luvussa" - Alkuja, Elämä Qatarissa, ja Qatarin modernihistoria, jotka esitellään yhdessätoista yksilöllisesti suunnitellussa galleriassa. 
 
Museum of Islamic Art esittelee islamilaisen taiteen mestariteoksia. Museon on suunnitellut arkkitehti I.M. Pei, ja ikoninen rakenus sijaitsee Cornichen rantakadun varrella. Kaikki museon teokset käsittelevät Islamia niin henkiseltä kuin maalliselta kantilta, ja monet teokset eivät ole luonteeltaan uskonnollisia. Jokainen esillä oleva teos kertoo kiehtovan tarinan alkuperästään. 

Persianlahden rannikolla tavataan delfiinejä ja muita erikoisia kaloja ja nisäkkäitä. Rannikkoalue tarjoaakin puitteet sukellukseen, vesiurheiluun ja kalastukseen, veden lämpötila on ympäri vuoden yli 20 astetta. Tarjolla on myös laaja liuta aavikkosafareja, joiden pituus ja hinta vaihtelevat jokaiseen budjettiin sopivaksi. Yöllinen aavikkosafari on matkan ikimuistoisimpia hetkiä. Auringon laskettua horisonttiin taivas täyttyy kirkkaista tähdistä hiekkadyynien yllä, ja saatatpa päästä kiipeämään kamelin selkäänkin.

FAKTAT:
Qatarin lippu

Pinta-ala: 11 628 km²
Asukasluku: n. 2,7 miljoonaa
Pääkaupunki: Doha
Kieli: arabia
Valuutta: Qatarin rial (1 QAR = 100 dirham)
Ilmasto: Paras aika vierailla on lokakuusta huhtikuuhun, jolloin päivälämpötila on 20–30 astetta. Kesäkaudella toukokuusta syyskuuhun keskipäivälämpötila noin 40 astetta. Talvellakin keskilämpötila on yli 20 astetta.
Viisumi: Suomalaiset eivät tarvitse viisumia matkustaessaan Qatariin. Passin tulee olla voimassa 6kk matkan jälkeen.
Aika: GMT +3
Sähkö: 240 V
Kansainvälinen suuntanumero: 974
Liikenne: Oikeanpuoleinen liikenne
Juomaraha: 10–15% juomarahaa pidetään kohteliaana hyvästä palvelusta, ellei sitä ole sisällytetty laskuun.
Lentokenttävero: 35 QAR (n. USD 10) lentokenttävero on sisällytetty lentolipun hintaan. 

Kohteet / Lähi-itä

Kohteet / Lähi-itä

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy