Erilainen tapa matkustaa
Aivan taatusti ikimuistoinen ja ainutlaatuinen tapa tutkia maailmaa on tehdä se raiteita pitkin, junan ikkunasta ohi lipuvia maisemia ihmetellen. Yksityiset junat ja mahdollisuus omaan vaunuosastoon ovat aineksia legendaariseen matkaelämykseen – kun tällaisia mahdollisuuksia on olemassa, ei niitä kannata jättää käyttämättä.
Matkasi aikana, maailman vanhimmilla ja tunnetuimmilla reiteillä, pääset tekemään pysähdyksiä historiaa huokuviin kaupunkeihin ja vilkkaisiin metropoleihin. Matkanteko on ylellistä eikä rajamuodollisuuksista tarvitse huolehtia, sillä ne hoituvat usein junasta poistumatta. Junamatkoihimme kuuluvat myös laadukkaat majoitukset reitin varren pysähdyskaupungeissa.
Miltä kuulostaisi lähteä matkailemaan raiteita pitkin Afrikkaan ja tutustua sen uskomattomaan luontoon ja villieläimiin? Vai seikkailisitko mieluummin läpi Silkkitien muinaisen kauppareitin, maailman pisimmän rautatien, Trans-Siperian, tai jonkun reiteistämme Australiassa, Kanadassa tai Euroopassa?
Junareittimme avaavat maailmasta sinulle aivan uudenlaisen puolen. Lähde rohkeasti tutustumaan, mitä kaikkea onkaan näin matkustamalla nähtävissä ja löydettävissä.









