Peru ja Kolumbia
13 päivää 12 yötä
Tuhansia vuosia historiaa, henkeäsalpaavia maisemia ja huimaavia arkeologisia kohteita tarjoaa englanniksi opastettu tasokas kiertomatkamme Etelä-Amerikkaan. Intiaanien Peru ja kahden meren välissä lepäilevä Kolumbia ovat aito ja vaikuttava yhdistelmä.
Perun intiaanikulttuurilla on tuhansien vuosien perinteet. Alueen asutus alkoi noin kymmenentuhatta vuotta sitten, kun metsästäjä-keräilijäkansoja saapui alueelle pohjoisesta. 1200-luvulla syntyi Inkavaltakunta, joka eli suurinta loistoaan 1400-luvulla. Inkojen pääkaupunki oli Cusco, johon tietysti matkalla tutustutaan. Mahtavan Inkavaltion kukistumisen jälkeen Peru oli pitkään Espanjan siirtomaa (1531 – 1821). Itsenäistä Perua ovat vaivanneet talousongelmat, ja hallinto on vaihdellut oikeistodiktatuurien, sotilasvallankaappausten ja vasemmistovallan välillä.
Kolumbia on Brasilian jälkeen asukasluvultaan Etelä-Amerikan suurin valtio. Suuret asutuskeskukset sijaitsevat Andien tuntumassa ylänköalueella, mutta maahan kuuluu myös rannikoiden alankoja, savannia ja Amazonin sademetsää. Kolumbian luonto on pinta-alaan suhteutettuna maailman monimuotoisinta. Kahden valtameren välissä sijaitsevan monimuotoisesta maasta löytyy niin Karibian rannikkoa, Andien vuoristoa kuin Amazonin sademetsää.
Matkaohjelma
Päivä 1 | Lima
Saapuminen Liman lentoasemalle, vastaanotto ja kuljetus hotelliin.
Päivä 2 | Liman kaupunkikierros
Tänään tehdään puolenpäivän mittainen kaupunkikierros Perun pääkaupungissa ja tutustutaan mm. historialliseen keskustaan, Aliaga Mansioniin, joka on Liman vanhin siirtomaavallan aikainen rakennus sekä arkkipiispan palatsiin, jonka parvekkeelta seurataan presidentin palatsin vahdinvaihtoa ja nautitaan virkistävä Pisco Sour -juoma.
Päivä 3 | Cuzco
Varhaisen aamiaisen jälkeen on kuljetus lentokentälle ja lento Cuzcoon. Perillä on kuljetus Pyhään Laaksoon ja Mullaka´s Misminayhin, joka sijaitsee noin 75 kilometrin päässä Cuzcosta. Täällä tutustutaan Andien elämäntyyliin paikallisten asukkaiden kanssa. Voit tutustua perinteisen kudonnan salaisuuksiin, paikalliseen maanviljelyyn tai paikallisten yrttien käyttötapoihin. Päivän aikana nautitaan myös maittava valmistama brunssi.
Päivä 4 | Maras, Moray ja Ollantaytambo
Vuorossa on tapahtumarikas päivä Pyhän Laakson alueella. Maisemat eivät voisi paljon kauniimpia olla, joten muista ottaa kamera mukaan. Marayn suuret ja taitavasti rakennetut terassiviljelmät ovat vaikuttavia ja Marasin suola-altailta saadaan huippukokkien suosimaa ja ehkäpä maailman hienointa suolaa. Lounas nautitaan paikallisessa ravintolassa.
Lounaan jälkeen matka jatkuu Ollantaytamboon, joka on yksi inkojen merkittävimpiä kohteita. Ollantaytambo oli merkittävä puolustuslinnoitus inkojen taistellessa olemassaolostaan espanjalaisia valloittajia vastaan. Vieraillaan myös Ollantaytambon aidossa inkakylässä ihastelemassa sen kivisiä katuja ja rakennuksia.
Päivä 5 | Machu Picchu
Yksi matkan kohokohdista on varmasti vierailu maailmankuulussa Machu Picchussa. Alueen taianomainen tunnelma tarttuu jokaiseen täällä vierailevaan matkailijaan. Päivä alkaa junamatkalla. Hiram Bingham on kuuluisa ja korkeatasoinen juna, joka kulkee halki Pyhän Laakson. Matkalla nautitaan maittava brunssi upeissa Andien maisemissa. Perillä siirrytään unohtumattomaan Machu Picchuun, joka on valittu yhdeksi maailman seitsemästä uudesta ihmeestä. Opastetun kierroksen jälkeen voi nauttia hetken alueen ainutlaatuisesta tunnelmasta omin päin. Ennen paluuta Aguas Calientesiin nautitaan teehetkestä korkeatasoisessa Belmond Sanctuary Lodgessa. Paluumatka tehdään myös junalla, jossa nautitaan hyvästä ruuasta ja elävästä musiikista.
Päivä 6 | Cuzco
Tänään tutustutaan UNESCOn maailmanperintölistalle valittuun Cuzcoon, inkojen vanhaan pääkaupunkiin. Koricancha oli inkojen uskonnollinen keskus, joka oli pyhitetty auringon jumalalle. Cuzcon keskusaukiolla vieraillaan katedraalissa ja sen jälkeen noustaan Sacsayhuamán linnoitukseen, joka sekin on hyvä esimerkki inkojen rakennustaidoista. Kenkossa puolestaan palvottiin aurinkoa, kuuta ja tähtiä ja Puca-Pucara oli inkojenaikainen ”majatalo”. Lopuksi käydään inkojen työpajassa, jossa tutustutaan perinteisiin käsityötapoihin.
Päivä 7 | Kokkikurssi
Hauska päivä hyvän ruuan parissa. Chef Marcelo Batata tutustuttaa perulaiseen gastronomiaan ja sen historiaan. Luvassa on niin trooppisia hedelmiä kuin Andien herkkujakin. Opitaan valmistamaan Perun kansallisjuoma Pisco Sour sekä sen kevyempi versio Chilano sekä tehdään herkullinen Ceviche ja paistetaan maistuvaa alpakan lihaa.
Päivä 8 | Lento Kolumbiaan
Kuljetus Cuzcon lentoasemalle ja lento Kolumbian Cartagenaan, jossa vastaanotto ja kuljetus hotelliin.
Päivä 9 | Cartagena
Tänään tehdään kaupunkikierros Cartagenassa. Retki alkaa kaupungin korkeimmalla kukkulalla sijaitsevasta La Popan luostarista ja kirkosta, joka rakennettiin vuonna 1606. Seuraavana on vuorossa San Felipe de Barajaksen linnoitus, tärkeä historiallinen muistomerkki, joka liittyy kaupungin puolustukseen hyökkäileviä merirosvoja vastaan. Keskustassa tehdään kävelykierros tärkeimmillä kaduilla ja aukioilla ja retki päättyy Santa Teresan aukiolle.
Klo 17 lähdetään nauttimaan auringonlaskucocktaileista Café del Mareen ja klo 19 siirrytään Santisimo-ravintolaan illalliselle (ruokajuomat sisältyvät hintaan illallisen ajan).
Päivä 10 | Cartagena ja Isla Mucura
Tänään siirrytään Isla Mucuran kauniille korallisaarelle Karibianmerelle, lauttamatka kestää noin pari tuntia. Majoittuminen ja illallinen hotellissa.
Päivä 11 - 12 | Isla Mucura
Rentoa oleskelua Isla Mucuralla, joka on pieni palmujen peittämä saari ja monelle vielä tuntematon paratiisi. Voit tehdä veneretken, soudella kajakilla saaren ympäri, käydä sukeltamassa ja snorklaamassa tai vain nauttia upeasta hiekkarannasta ja auringosta. Aamiainen ja illallinen.
Päivä 13 | Kotimatka
Aamiainen ja lounas hotellissa ja kuljetus lentokentälle.
Lennot
Helsinki – Amsterdam
Amsterdam – Lima
Lima – Cuzco
Cuzco – Bogota
Bogota – Cartagena
Cartagena – Amsterdam
Amsterdam – Helsinki
Hinta alkaen
EUR 5.885 jaetussa kahden hengen majoituksessa
EUR 7.730 yhden hengen huone
Hintaan sisältyy
- Yllä mainitut lennot
- Majoitukset
- Kuljetukset kohteessa
- Ohjelmassa mainitut ruokailut
- Sisäänpääsymaksut ja verot
- Retket englantia puhuvan oppaan kanssa
Hintaan ei sisälly
- Ruokajuomat (ellei erikseen mainittu)
- Juomarahat
Huomioitavaa
Tarvitsemme seuraavat tiedot matkustajilta viimeistään 30 vuorokautta ennen matkaa:
- Matkustajan koko nimi, kuten se on passissa, kansallisuus ja syntymäaika
- Passin numero, milloin myönnetty, viimeinen voimassaolopäivä
- Machu Picchun junaan saa ottaa mukaan yhden laukun, joka saa painaa enintään 5 kg, laukun ulkomitta (pituus x leveys x korkeus) maksimi 157cm
Pidätämme oikeuden muutoksiin