Australia Tours Aktiv-Resor

Madagaskar

Maailman neljänneksi suurin saari, Madagaskar irtautui muinaisesta Gondwana –mantereesta noin 65 miljoonaa vuotta sitten ja eristi omiin elinympäristöihinsä lukemattoman määrän kasveja ja eläimiä, joita ei tavata missään muualla maailmassa. Huolimatta siitä, että varhaiset asukkaat ja viimekädessä siirtomaa-aikojen isäntävaltiot hävittivät monia eläinlajeja sekä suuren osan metsistä, on valtaosa Madagaskarin hätkähdyttävästä biodiversiteetistä säilynyt lähes alkuperäisessä runsaudessaan meidänkin ihailtavaksemme. Vaikeakulkuisella saarella on useita paikallisia kulttuureja, kymmeniä lajeja ainutlaatuisia lemureja, 70 % maailman kameleonttilajeista ja huikea määrä harvinaisia kasveja ja hyönteisiä, perhosia ja lintuja. Suuret korkeuserot saavat aikaan sen, että erilaiset kasvuympäristöt vaihtelevat vehreistä sademetsistä kuiviin, aavikkomaisiin alueisiin ja kivettyneisiin metsiin. Luonnonystävää odottaa yli 150.000 kotoperäistä kasvi- ja eläinlajia sekä uskomattomia eroosion muovaamia kalliomuodostelmia.  

Löytöretkien aikoihin rikas ja valtavilla luonnonvaroillaan Euroopan valtaapitäviä houkutellut maa on nykyisin yksi maailman köyhimmistä valtioista. Upeat rannat ja hieno, koskematon luonto ovat kuitenkin alkaneet kiinnostaa matkailijoita enenevässä määrin, mikä auttaa kehittämään matkailupalveluita ripeässä tahdissa. 

FAKTAT:

Pinta-ala: 587 041 km² 
Asukasluku: n. 24 miljoonaa 
Pääkaupunki: Antanarivo 
Kieli: Viralliset kielet malagassi ja ranska 
Valuutta: Madagaskarin ariary (MGA)
Ilmasto: Ilmasto on leuto. Sademäärä vaihtelee suuresti itärannikon sademetsistä etelän kuiviin ja karuihin maihin. Hirmumyrskykausi on yleensä tammi-maaliskuussa. Paras aika matkustaa on huhtikuu, lokakuu ja marraskuu.
Viisumi: Suomalaiset tarvitsevat Madagaskarille viisumin sekä voimassa olevan passin. Viisumi saadaan maahan saavuttaessa. Passin tulee olla voimassa vähintään 6 kk maasta poistumisen jälkeen.
Aika: -1 h  
Sähkö:  220 V 
Kansainvälinen suuntanumero: +261
Liikenne: Oikeanpuoleinen liikenne
Juomaraha: Ravintoloissa 10 – 15% 
Lentokenttävero: Kansainvälinen lentokenttävero USD 17.22, maan sisäisillä lennoilla USD 3. Molemmat maksetaan lähdettäessä.

Kohteet / Afrikka

Matkaehdotuksia Madagaskar

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy